Satakielen siivet

Arabian- ja suomenkielinen tarinaesitys

Satakielen siivet on tarinankerronan, liikkeen, musiikin ja osallistavien hetkien kudelma. Esityksessä suomi ja arabia punoutuvat toisiinsa niin, että tapahtumia pystyy seuraamaan vaikka ymmärtäisit vain toista esityksen kielistä. Esityksen avulla suomea äidinkielenään puhuvat lapset saavat kohdata ja kuunnella vierasta kieltä, kuitenkin ymmärtäen tapahtumat – samaan aikaan äidinkielenään arabiaa puhuvat lapset saavat kohdata oman äidinkielensä muuten suomenkielisessä ympäristössä ja tasavertaisena kulttuurikielenä. Lapset saavat myös mahdollisuuden olla ylpeitä omasta äidinkielestään ja mahdollisesta kaksikielisyydestään.

Tarinallinen esitys on osaltaan kehittämässä lapsen kielellistä ymmärrystä. Monikielisenä kokemuksena se tuo eri kielet tasa-arvoiseen asemaan ja siten myös edistää suvaitsevaisuutta, erilaisuuden kohtaamista ja erilaisuuden pelkojen hälvenemistä. Esityksen pohjamateriaali on koottu eri maiden kansantarinoista.

Työryhmän muodotavat teatteri-ilmaisun ohjaaja ja tarinankertoja Markus Luukkonen, suomalaisirakilainen näyttelijä Saara Hasan sekä Burkina Fasosta kotoisin oleva tanssija-koreografi Sibiri Konate.

Kohderyhmä: esikouluikäiset ja peruskoulun ensimmäiset luokat (n. 5v – 9v)

Kesto n. 35 – 40 min

Lisätietoja:

Markus Luukkonen +358505412077 / tarinoidenmaailma@gmail.com

Esitystä tukemassa: Taiteen edistämiseskus

%d bloggaajaa tykkää tästä: